Perhekuvaus
Kerrankin kuvassa on kaikki!
Perhekuva voi olla rento ja omannäköinen. Sen ei siis tarvitse olla pönöttävä, toisin kuin joskus luullaan. Onnistuneessa perhepotretissa kuvattavat näyttävät siltä, että heillä on keskenään hauskaa ja hyvä olla. Parhaimmillaan se kuvittaa perheen olemuksen ja vahvistaa tunnetta yhteen kuulumisesta. Muita sääntöjä ei sitten olekaan. Perhe on yhtä hyvin pariskunta kuin useamman sukupolven suurperhe. Yhtä kaikki: kuvaan kannattaa tulla kaikkein rakkaimpiensa kanssa missä tahansa elämänvaiheessa. Mitään erityistä syytä ei kannata odottaa. Arki on arvokasta. Tosin juhlakin on tietysti erinomainen aihe tulla kuvattavaksi. Kuvat elämän kohokohdista auttavat säilyttämään rakkaat muistot kaikkine yksityiskohtineen. Ne kertovat, miltä perhe näytti silloin, kun olimme olleet viisi vuotta yhdessä, ketkä sisaruksista muistuttivat pieninä eniten toisiaan, oliko neljän sukupolven naisissa samaa näköä. Esimerkiksi. Perhekuva on mainio lahja paitsi perheelle itselleen, myös läheisille. Erityisen paljon kuvasta on iloa kaukana asuville sukulaisille ja tutuille. Ja jälkipolville: muutaman kymmenen vuoden kuluttua perhekuva on katseenvangitsija, jonka äärellä joku voi hetken kuvitella, millaista elämänne oli, kun kuva otettiin. Minkä tarinan te haluaisitte kertoa?
Perhekuvaus 145€. Kuvataan monipuolisesti erilaisia sommitelmia.
Laajempi sukukuvaus 185€. Kuvataan monipuolisesti erilaisia sommitelmia ja erilaisilla kokoonpanoilla. Yksittäisiä perhekuvia. Isovanhemmat lastenlasten kanssa. ydinperheet. Sisarukset ja koko poppoo tietysti. Runsaasti koevedoksia. Kuvaus studiossa.
Varaa aika kuvaukseen tästä Ajanvaraus myös puhelimitse 050 535 9575 tai sähköpostitse hanna.tarkiainen(@)kuvitelmia.fi