Hääkuvaus
Häät ovat alku yhteiselle unelmalle ja monelle jo unelma itsessään. Haaveet ja häät kuuluvat yhteen; ne kulkevat käsi kädessä kuin kaksi rakastavaista. Häissä satu ja tosi koskettavat toisiaan. Parhaimmista hääkuvista välittyvätkin niin unelmat kuin sitoutuminen, ikimuistoisen päivän sadunhohtoisuus ja kahden ihmisen lupautuminen toisillensa. Tämä ei kuitenkaan riitä: kerrottava on myös kuvattavien tarina. Ketkä ovat löytäneet toisensa? Keiden elämässä on alkamassa uusi vaihe? Ketkä kaksi ovat nyt me? Vasta solmittu avioliitto on juhlan ja tallentamisen arvoinen. Hääkuvan soisi olevan vihkiparin näköinen ja yhtä ainutkertainen kuin heidän tarinansa. Todeksi kuviteltu unelma.
Yhdessä suunnitellen
Tarinaa ei voi kertoa eteenpäin, ennen kuin sen on kuullut. Siksi tapaan aina hääparin ennen kuvausta. Tutustumme ja käymme kaikessa rauhassa läpi heidän toiveensa. Onnistuneen lopputuloksen kannalta on todella tärkeää löytää yhteinen sävel. Hääkuvan suunnittelun voi aloittaa esimerkiksi siitä, otetaanko kuva studiossa vai esimerkiksi juhlapaikalla. Miljöökuvaukselle erinomainen ajankohta on koemeikki- ja kampauspäivä, koska silloin hääpari voi tärkeänä päivänään keskittyä juhlimiseen ja myös kuvauksesta tulee oma, rauhallinen tapahtumansa. Potrettien lisäksi voin tulla kuvaamaan juhlien kulkua. Kaikki on sovittavissa! Hääkuvan lisäksi kauniita muistoja yhteisestä taipaleesta ovat kihlajais- ja vuosipäiväkuvat. Millainen on teidän unelmienne kuva? Varaa aika kuvaukseen tästä Ajanvaraus myös puhelimitse 050 535 0575 tai sähköpostitse hanna.tarkiainen(@)kuvitelmia.fi